Virossa, osa 2 – Baarit
En ole aiemmin blogissani maininnut, mutta en tosiaan juo alkoholia. Olen tarjottaessa ehdoton, mutten ota asiaa haudanvakavasti. Viime vuonna join Helsingin sarjakuvafestivaaleilla kaakaon, jonka tajusin terästetyksi vasta mausta jälkeenpäin… ja elossa ollaan.
Baareissa kuitenkin käyn. Tilaan yleensä mehun tai muun juoman, jossa en usko olevan alkoholia.
x
17.1.2017 - 12.07
Jos oma kumppani ei riitä, kannattaisi erota sen sijaan että vahingoittaa kumppaniaan töllistelemällä avoimesti muita. Viesti puolisolle silloin on, ettei se oikeasti ole tarpeeksi. Tilanne on susta vielä niin hyväksyttävä ja myös hauska, että se on ihan piirtämisen arvoinen. Olisi kiva, jos yrittäisit harjoittaa jonkinlaista empatiaa (ja kunnioitusta) naisia kohtaan, ja yrittäisit kuvitella miltä (= miten pahalta) sellainen tilanne voi oikeasti puolisosta tuntua.
Jampam
17.1.2017 - 22.57
Moi! Kiitos kommentista tärkeään asiaan. En voi allekirjoittaa kommenttiasi parisuhteemme kohdalla.
”Jos oma kumppani ei riitä, kannattaisi erota sen sijaan että vahingoittaa kumppaniaan töllistelemällä avoimesti muita.”
Pieni vilkuilu ja flirttailu ovat edelleen, näin seitsemän ja puolen vuoden seurustelun jälkeen, aivan ookoo molemmille. Me tunnemme toisemme ja päätämme keskenämme, miten pitkään aiomme seurustella. :)
”Olisi kiva, jos yrittäisit harjoittaa jonkinlaista empatiaa (ja kunnioitusta) naisia kohtaan”
Se, miten me yhteiskuntamme yksikköinä suhtaudumme naisiin – ravintolan koristeina vai kokonaisina työntekijöinä – on tärkeä aihe, ja pohjimmiltaan siksi tämäkin tilanne tuntui niin oudolta ja siten piirtämisen arvoiselta. Emme tienneet keskellä päivää baariin kävellessämme tarjoilijoiden valikoidusta tyylistä (nuoret, vaaleahiuksiset naiset sisäkköhenkisissä asuissa). Ulkonäkö ja puvustus eivät olleet baarin johdolta mikään vahinko.
Yritän blogissani panna omakuvani likoon: hahmo katsoo naiskauneutta, pitää näkemästään mutta kiusaantuu. Kumppanini on kuvassa selvästi närkästynyt, kun minun hahmoni on vauhdikkaista hikipisaroista päätellen hämmentynyt. Molempia kiusallinen tilanne punastuttaa, mutta selvästi eri vivahtein.
Pyrin päiväkirjanomaiseen ja viihdyttävään tyyliin. Onnistuessaan se kävisi kuten Daniel Clowesin sarjakuvissa, joissa epätäydellinen hahmo rakentaa kuvaa epätäydellisestä maailmastaan, ei tekijänsä mielenliikkeistä. Tämä on tietenkin hankalaa, sillä hahmo edustaa minua! Jätän julkaisematta monia sarjakuvapäiväkirjamerkintöjäni, koska ne käsittelevät arkoja aiheita liian päiväkirjamaisella tai kepeällä otteella. Julkaistuna ne edustaisivat heti suurempaa keskustelua, josta minun on kannettava vastuuni. Jos en selkeästi problematisoi ongelmallisia asioita, osa vastuusta kaikista syntyvistä väärinymmärryksistä on viestin lähettäjällä – eli minulla.
Olen julkaissut omasta mielestänikin pölhöjä juttuja erityisesti inttipäiväkirjassani. Olin intti-ikäinen poika inttimaailmassa, ja piirsin joka päivä jotain hyvin kepeällä asenteella. Joskus piirsin itseni kauhistelemaan tekelettäni sivun alareunaan, joskus julkaisin jutun keventävällä saatteella. Mutta edelleen moni noista merkinnöistä on julkisia minun blogissani. Tämän Viron-matka-aiheisen stripin tapauksessa en arvannut, että sitä tulkittaisiin näin rajusti.
Toivon, etteivät muut merkintäni aiheuta yhtä ikäviä fiiliksiä ja että henkilökohtaisia asioitamme kunnioitetaan.