Parran uudet seikkailut
Jonkinlainen jatko-osa tälle.
Jonkinlainen jatko-osa tälle.
Viime kuukaudet ovat olleet kiireisiä. Yritin tehdä jouluksi levynkin, mutta en ehdikään julkaista vielä mitään.
Minulla myös on joitakin blogimerkintöjä valmiina skannattavaksi. Lisään ne tänne, kunhan olen levännyt hetken.
Virkistävää ja maistuvaa joulua kaikille blogini lukijoille! Varsinkin sulle. ;)
En ole aiemmin blogissani maininnut, mutta en tosiaan juo alkoholia. Olen tarjottaessa ehdoton, mutten ota asiaa haudanvakavasti. Viime vuonna join Helsingin sarjakuvafestivaaleilla kaakaon, jonka tajusin terästetyksi vasta mausta jälkeenpäin… ja elossa ollaan.
Baareissa kuitenkin käyn. Tilaan yleensä mehun tai muun juoman, jossa en usko olevan alkoholia.
Pee äs. Lisää tarinoita reissulta Riikan blogissa!
”Sammuta valot poistuessasi huoneesta” ei päde, jos vain luulet olevasi yksin.
Muistin, miten helppoa piirtäminen on. Josko sais päivitystahtia rahtusen tiuhemmaksi..?