Sateisena päivänä
Leikkiauto
Mitkä ihmeen ”tyttöjen ja poikien lelut”?
Mystiset munat
Minä luovutan
Mitä kuuluu, elokuvakoulu?
Opetuksen taso on koulumme johdon mukaan turvattu. Mutta kun vuosikursseja on vuosi vuodelta vähemmän, minkä verran opettajille jää työtunteja ja sitä kautta palkkaa ja motivaatiota?
Emme kohtaloamme purematta nielleet, mutta päätös lopettaa osasto tehtiin silti. Aiheesta on kirjoitettu myös mm. täällä ja linjan säilyttämistä kannattavassa Facebook-ryhmässä.
… Mainitaan nyt vielä, että Kino Iiriksessä pyörii elokuvaosastomme 25-vuotisjuhlanäytössarja. Näytöksiin on vapaa pääsy. Käykää toki tsekkaamassa (vaikka ei siellä minun elokuviani pyörikään), jos Lahdessa päin esityspäivinä liikutte.
Lettutanssi
Riikka paistaa lettuja ja tanssii.
Uudestavuodesta vielä…
Joulu pähkinänkuoressa
Tiivistelmä joulunvietosta. Söpöä vuotta 2011!
Päivitin myös hieman sivuston ulkoasua. Toivottavasti maistuu.
Hyvää joulua!
Päivitän pitkästä aikaa. Opiskelu on ollut kiireistä ja olen paininut tekniikan kanssa. Katsotaan, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan.
Joulun kunniaksi esitän lyhytelokuvani Selällään. Toivottavasti maistuu. Hyvää joulua kaikille! :)